Lorienin Burmat

C-pentue

..syntyi 31.7.2004

Isä: PR&GIC Kissakujan Oscar (BUR n)
Emo: CH Lorienin Angel Aurora (BUR b)

Lorienin Chic Cecilia


suklaa tyttö

Kutsumanimeltään Sissi.
Pikkuinen rämäpää, osoitti luonteensa heti synnyttyään kiljumalla ja pyrkimällä karkuun kuivaustoimenpiteistä. Sissi on osoittautunut todella sitkeäksi pikkuneidiksi, tahtoa ja sinnikkyyttä riittäisi vaikka pienelle kylälle. Monella tapaa aivan samanlainen kuin emonsa Aurora.
Sissi on myös näistä kahdesta se, joka nauttii sylissä olosta. Päiväunille paras paikka on syli ja jos jokin asia hirvittää, Maijan olkapää on maailman turvallisin paikka.

Sissi menehtyi syksyllä 2006 sairaskohtauksen seurauksena.

Sissin kuvia



kuva: Anne Aarnikoivu

Lorienin Charming Charlotte


suklaa tyttö

Kutsumanimeltään Lotta
Ensimmäisenä syntynyt tyttö, jota luulin ensin pojaksi ja päätin että tästä tulee meidän hurmaava Charliemme. Vaan kun tarkempi tarkastelu osoitti pennun tytöksi, Tuomas keksi, että siitähän tulee sitten Charlotte.
Lotta-neitokainen on varsinainen menijä, sillä on kaksi vaihdetta, "nukku" ja "täysillä eteenpäin". Sylissä ei malttaisi olla kun kerran maailmassa on niin paljon tutkittavaa. On ensimmäisenä neitokaisista keksinyt kiipeilypuun ja ravaa sitä ahkerasti edestakaisin.

Lotta menehtyi keväällä 2007 onnettomuuden seurauksena.

Lotan kuvia


Kuvia tytöistä
Pentueen sukutaulu (muutama kuvakin)
Aurora odottaa


Osku ja Aurora



1.11.2004
Viime perjantaina haettiin pennuille tehosterokotukset. Tytöt todettiin reippaiksi burmanaluiksi, Lotta ei tainnut huomata koko rokotusta kun eteen asetettiin muutama raksu ja se keskittyi napostelemaan niitä.. Sissi keskittyi lähinnä töhöttämään ympäri tutkimuspöytää ja rääkäisi asiaankuuluvasti kun häntä moisilla neuloilla tökitään.
Viikonloppuna sitten lennähti pesästä Lotta, eikä kovin lähelle lähtenytkään vaan muutti Luxemburgiin Aarnikoivun perheen silmäteräksi. Sissi odottelee uuteen kotiin muuttoa vielä muutaman päivän.

23.10.2004
Viimeinen viikko pöyrähti käyntiin, pennut täyttävät tänään 12-viikkoa. Viimeisille rokotuksille lähdetään kuitenkin vasta viikon päästä, joten vielä hetken saamme nautiskella pentujen telmimisen seuraamisesta kotona.

9.10.2004
Pennut saivat eilen ensimmäiset rokotukset, alkavat siis virallisesti olla Isoja Tyttöjä. Ja sitähän ne toki ovatkin, kiitos pohjattoman ruokahalun. Burmanpennuthan eivät tunnetusti ole niitä sulokkaimpia, olemme monta kertaa siunailleet sitä, ettei alakerrassa asu ketään, muuten varmaan luulisivat että meillä rynnistää elefanttilauma, sen verran hurjalla töminällä kaksikko painaltaa pitkin lattioita. Pentujen valokuvaus on lähes mahdotonta, ellei pentu satu olemaan puoliunessa.

22.9.2004
7 viikon ikäiset pennut ovat saaneet ensimmäisen matokuurinsa, kohta on aika ensimmäisille rokotuksille. Maailma on avartunut myös pystysuunnassa ja kiipeilytelineet ovat ahkerassa käytössä, joskaan nyt ei ihan ylös asti ole vielä osattu kiivetä. Ruokaa kuluisi niin paljon kuin vain antaisi, kaksikko vetelee uskomattomia määriä kanaa, silakkaa ja jauhelihaa..

29.8.2004
Neljän viikon iän kunniaksi pennut muuttivat eilen olohuoneeseen, jossa on enemmän tilaa harjoitella liikkumista, syömistä ja hiekkalaatikkoilua. Muutos otettiin kiitollisena vastaan ja pitkin olohuonetta vilistää nyt kaksi pientä tenavaa sekä lauma aikuisia perässä.
Hiekkalaatikkoharjoittelu tuotti vihdoin tulosta tänään, kun Sissi kävi näyttämässä miten homma hoidetaan. Lotta seurannee varsin pian perässä. :)

25.8.2004
Pennut ovat jo varsin kissannäköisiä otuksia, kävely sujuu mallikkaasti (häntä pystyssä, tottakai) ja juoksuaskeliakin otetaan. Pentulaatikosta pois pääsy ei ole temppu eikä mikään, Sissi suorastaan hyppää jo laatikosta pois. Uusia asioita ovat vaaniminen ja jonkinlainen lelujenkin tapailu, tosin paras lelu on kyllä äidin häntä edelleenkin.
Myös hiekkalaatikkoharjoittelu on aloitettu, toistaiseksi pennut ovat tyytyneet lähinnä maistamaan hiekkaa, mutta ehkäpä tässä kohta jo hiekkalaatikon syvin olemus selviää. Myös ensimmäiset jauhelihanokareet on maisteltu, erityisesti Lotan mielestä jauheliha oli kauhean hyvää. :)

15.8.2004
Noniin, nyt on sitten Alexkin päättänyt että isoenon homma on hoivata vauvoja. Pentupesässä ei ole enää tilaa vauvojen kävelyharjoituksille, kun Aurora, Suzu ja Alex haluavat kaikki röhnöttää siellä yhtäaikaa ja putsata pentuja kilpaa. Jos ei muuta, niin on meillä puhtaat vauvat.
Kävelyharjoitukset, silloin kun niille on tilaa, sujuvat päivä päivältä paremmin, mahat pysyvät jo aika hyvin irti maasta ja takajalka nousee mallikkaasti pentujen mönkiessä eteenpäin. Mikähän siinä muuten on, että kun just ja just jalat kantavat, pitäisi päästä heti jo juoksemaan..

9.8.2004
Suzu heräsi tänään siihen tietoisuuteen, että meillähän on täällä vauvoja! Eikä kukaan kertonut hänelle mitään. ;) Todellisuudessa arvon mummo on rähissyt tyttärelleen antaumuksella ja juossut pakoon pentuja. Tänään sitten havahduin tomeraan pentupesästä kuuluvaan komenteluun ja huomasin Suzun siellä enkä aluksi pitänyt sitä mitenkään kummallisena, kunnes tajusin että herranen aika, SUZU on siellä! Siitä asti Suzu-mummo on osallistunut antaumuksella pentujen putsailuun, selkeästi hänen mielestään lapsenlapsia ei ole puunattu tarpeeksi tehokkaasti ja hänen täytyy asia korjata pikimiten. :)

7.8.2004
Pennut täyttävät tänään viikon, painot ovat nousseet yli 200 gramman, alkavat olla siis melkoisia plussapalleroita. :) Molemmilla on silmät melkein kokonaan auki, samalla kun maailma on avartunut, pieniä kissamaisia elkeitä on alkanut tulla esille. Nokosilta herättäessä täytyy venytellä miten parhaaksi taidetaan. Välillä yrittää pikkuruinen kieli jo lipoa turkkia, hygieniaa aletaan siis harjoitella varsin aikaisin.

5.8.2004
Suuria uutisia, Sissi osaa kehrätä ja silmät ovat lähteneet aukeamaan. :) Kertakaikkisen uuvuttavan päivän jälkeen oli todellinen nautinto tuijotella pentukoppaan hyvä tovi ja kuunnella yhtä maailman suloisimmista äänistä, rätinää joka lähtee pikkuburman uumenista.
Silmätkin tosiaan raottuvat pikkuhiljaa, Sissillä on molemmissa silmissä aivan aavistuksellinen rako. Painoakin on molemmille tullut n. 100 g lisää vaikka ikää ei ole vielä viikkoakaan! Ikävä kyllä digitaalikameramme patterit ovat sanoneet yhteistyösopimuksensa irti, joten uusia kuvia joudutaan hetken aikaa odottelemaan.

2.8.2004
Pennut alkoivat syntyä perjantai-illan puolella, mutta vuorokausi oli jo vaihtunut lauantaiksi kun Aurora sai vihdoin ensimmäisen pennun ulos. Kaksi pentua syntyikin sitten varsin vauhdilla, toinen vain 10 min ensimmäisen jälkeen. Tuomas teki miehen työn avustaessaan toisen tytöistä ulos, aiemmin oli tyytynyt vain seuraamaan sivusta mutta nyt minulla oli kädet täynnä työtä ensimmäisen pennun kanssa enkä ehtinyt hätiin. Aurora ei ihan ensimmäisen pennun syntymän jälkeen ymmärtänyt mikä homman nimi on, mutta toisen synnyttyä keksi alkaa hoivata vauvojaan ja on siitä asti paneutunut toimeen huolella.
Suzu-mummon mielestä pennut ovat ällöjä ja hän ei ainakaan ikinä moisiin koskisi. ;) Novakin haisteli vauvaa tovin ja totesi että hyi tuollaisia. Pojat taas ovat ottaneet uudet tulokkaat hyvin joviaalisti vastaan, osallistuisivat mielellään hoivaukseen jos vaan pentukoppaan mahtuisivat.

Painonnousu on ollut huimaa. Nyt 2 vuorokauden iässä pennut ovat saaneet jo 40 g lisää painoa kumpikin. Meidän melkein kannattaa jo todeta että ei tässä mitään burmia kasvateta, vaan suklaita tyttöburmia...